Jarmo Salovaara
Nuori nainen

Mikä on Alku?

Avun saaminen nopeasti on jokanuorenoikeus

Nuorten mielenterveyspalvelut Suomessa ovat pirstaleisia. Arvioita tehdään useassa paikassa, odotusajat ovat pitkiä ja näkemystä hoidon kokonaisuudesta ei ole välttämättä kenelläkään.

Pahimmillaan hädässä oleva nuori joutuu kertomaan tarinaansa toistuvasti usealle eri ammattilaiselle, mikä saattaa lisätä pahaa oloa ja huolta siitä, onko tilanteeseen mahdollista saada apua.

Tähän tarpeeseen syntyi Nuorisopsykiatriakeskus Alku. Tavoitteemme on minimoida ”poislähettämisen kulttuuri”, ottaa vastuu hoidon kokonaisuuden suunnittelusta ja toimia luotettavana tukiverkkona hoidon alusta loppuun. Tavoitteellisen ja näyttöön perustuvan hoitomme tarkoituksena on auttaa nuorta pääsemään takaisin kiinni tavalliseen elämäänsä.

Nuorille suunnattua, laadukasta hoitoa

Olemme kokeneita mielenterveyden ammattilaisia, joilla on pitkä ja monipuolinen kokemus nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyden häiriöiden arvioinnista sekä hoidosta.

Nuorten mielenterveysoireet eroavat lasten ja aikuisten samankaltaisista mielenterveyshäiriöistä. Siksi on tärkeää, että nuorta autetaan hänen ikävaihettaan ja tarinaansa kunnioittaen, kuitenkaan pelkäämättä puhua asioista suoraan. Nuoren toipumisessa on aina toivoa, tuntui tilanne kuinka ylitsepääsemättömältä tahansa. Varmistetaanko yhdessä nuorelle paras mahdollinen alku?

Mikä on nuorisopsykiatri?

Asiantuntijamme

Takala Laura

Laura Takala

Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Lääketieteen tohtori, Psykoterapeutti

040-8201474

Lue lisää »

Laine Petra

Petra Laine

Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Integratiivinen psykoterapeutti

045-369 9533

Lue lisää »

Salovaara Elina

Elina Salovaara

Yleislääketieteen erikoislääkäri, nuorisopsykiatriaan erikoistuva lääkäri

044-988 2585

Lue lisää »

Henna Haravuori

Henna Haravuori

Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Lääketieteen tohtori, Nuorisopsykiatrian dosentti

040-843 4124

Lue lisää »

Tatu Lope

Tatu Lope

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri

045-783 83773

Lue lisää »

Kirsi Salonen

Kirsi Salonen

Lastentautien erikoislääkäri, Lääketieteen tohtori, Nuorisopsykiatriaan erikoistuva lääkäri

041-3114955

Lue lisää »

Bäckström Sara

Sara Bäckström

Sairaanhoitaja, neuropsykiatrinen valmentaja ja ratsastusterapeutti

045-358 7150

Lue lisää »

Paananen Manna

Manna Paananen

Psykiatrinen sairaanhoitaja

Lue lisää »

Ruotsalo Heli

Heli Ruotsalo

Sairaanhoitaja

Lue lisää »

Marjo Lillman

Marjo Lillman

Toimintaterapeutti, kognitiivinen lyhytterapeutti

041-311 5243

Lue lisää »

Salovaara Jarmo

Jarmo Salovaara

Erityisopettaja, luokanopettaja

Lue lisää »

Laura Kunnari

Laura Kunnari

Sairaanhoitaja (AMK), terveystieteiden kandidaatti, yksilöterapiakoulutuksessa

045 131 1911

Lue lisää »

Jannecke Lindqvist

Jannecke Lindqvist

Psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, työnohjaaja (STOry), Linity (Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille) -terapeutti sekä Linity-terapiamenetelmän kouluttaja

Lue lisää »

Flinkman Jenni

Jenni Flinkman

Ravitsemusterapeutti

Lue lisää »

Olga Nieminen

Olga Nieminen

Sairaanhoitaja, psykoterapeuttikoulutuksessa

045-175 3338

Lue lisää »